Selleri

Selleri (Apium graveolens) on Etelä- ja Keski-Euroopasta kotoisin oleva viljelykasvi, josta on kehitetty useita viljelymuotoja. Sen jäännöksiä on löytynyt egyptiläisistä haudoista ajalta 1100 eKr. Pohjoismaissa se tunnettiin jo 1300-luvulla, jolloin sitä alettiin käyttää lääkekasvina.

Ominaispiirteet

Mukulaselleri (juuriselleri) muodostaa pyöreähkön valkomaltoisen mukulan. Sivujuurien ja lehtien jättämien arpien vuoksi mukula on rosoinen. Mukulasellerin maku on hyvin aromaattinen, hiukan makeaan vivahtava. Varhaissellereistä voi käyttää ruuaksi myös naatit. Myöhemmin ne muuttuvat puiseviksi. Hyvä mukulaselleri on kiinteä ja painaa 200-800 grammaa. Sellerin leikkauspinta tummuu helposti selleristä erittyvien aineiden reagoidessa hapen kanssa. Mukulaselleri sisältää paljon proteiineja ja hivenaineita, erityisesti kaliumia.

Sellerit ovat kaksivuotisia ja hidaskasvuisia. Kasvaakseen ne tarvitsevat pitkän ja lämpimän kesän, jonka jälkeen ne korjataan myöhään syksyllä.

Käyttö ja säilytys

Mukulaselleri on voimakkaan makuinen syötäväksi sellaisenaan. Kypsentäminen miedontaa sen makua. Mukulaselleriä käytetään yleisimmin liemijuureksena. Lisäksi sitä käytetään salaatteihin, raasteseoksiin, patoihin, kastikkeisiin, keittoihin ja gratiineihin. Keitettyjä selleriviipaleita voi myös leivittää ja paistaa pannulla kasvispihveiksi.

Selleri on yksi yleisimpiä allergisoivia ruoka-aineita. Selleri voi altistaa kasviperäiseen valoherkistymään, eli auringon ja kasvien kemikaalien aiheuttamaan ihottumaan.

Mukulaselleri säilytetään kylmässä, +2 - +5 asteessa, mielellään muoviin käärittynä. Selleri on arka etyleenille, joten se kannattaa sijoittaa kauas runsaasti etyleeniä tuottavista kasviksista.

Ravintoarvot/ 100 g

Ravintotekijä

Pitoisuus

Yksikkö

energia

31 (132) 

kcal (kJ) 

hiilihydraatti

4.6

g

rasva

0.2

g

proteiini

1.3

g

tärkkelys

1.0

g

sokerit

3.6

g

sakkaroosi

2.8

g

kokonaiskuitu

3.1

g

sterolit

20.0

mg

natrium

6.6

mg

suola

16.8

mg

kalium

470.0

mg

magnesium

16.0

mg

kalsium

36.0

mg

fosfori

70.0

mg

rauta

0.4

mg

sinkki

0.5

mg

jodi

2.0

µg

seleeni

0.3

µg

tryptofaani

15.0

mg

A-vitamiini

0

µg

D-vitamiini

0

µg

E-vitamiini alfatokoferoli

0.5

mg

K-vitamiini

41.00

µg

C-vitamiini

20.0

mg

folaatti

51.0

µg

niasiiniekvivalentti

0.9

mg

riboflaviini (B2)

0.10

mg

tiamiini (B1)

0.10

mg

B12-vitamiini (kobalamiini)

0

µg

karotenoidit

0

µg

Lähteet:
Kotimaiset Kasvikset, Wikipedia, Fineli.fi, Terveyskirjasto Duodecim